Olemme parempi valinta, koska…
Olisi hölmöä sijoittaa lapsensa Englannissa sellaiseen kouluun, jossa valtaosa oppilaista on ulkomaalaisia – tällöinhän lapsi ei ole tarpeeksi tekemisissä englanninkielisten lasten kanssa saadakseen täyden hyödyn ulkomailla opiskelusta.
Samoin on virhe sijoittaa lapsensa Englannissa sellaiseen kouluun, jossa vain hyvin pieni osa oppilaista on ulkomaalaisia, koska tällaisessa koulussa lapsi tuntee olonsa helposti yksinäiseksi ja pelkää erottuvansa joukosta liikaa. On myös epätodennäköistä, että tällaisen koulun henkilökunta osaisi riittävän hyvin huolehtia ulkomaalaisten oppilaiden erityistarpeista.
Queen Ethelburga’s College on aina pyrkinyt säilyttämään oikean tasapainon englantilaisten ja ulkomaalaisten oppilaidensa välillä. Joissain ikäryhmissä englantilaisten oppilaiden osuus on yleensä noin kolme neljäsosaa kaikista oppilaista, jolloin ulkomaalaisten oppilaiden määrä vastaa noin yhtä neljäsosaa. Toisissa ikäryhmissä englantilaisten ja ulkomaalaisten oppilaiden osuudet ovat yleensä likimain saman suuruisia.
Englantilaisten ja ulkomaalaisten oppilaiden sisäänottomäärien tasapainottaminen hyödyttää kaikkia. Koulussamme on aina vähintäänkin riittävästi englantilaisia oppilaita, jotta lapsesi saa täyden hyödyn opiskelustaan englantilaisessa koulussa. Koulussamme on kuitenkin myös muita lapsesi kansallisuutta edustavia oppilaita, joten hänen ei tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi tai eristetyksi.
Queen Ethelburga’s College tunnetaan kaikkialla maailmassa kouluna, jonka useat kaikkein vaativimmat vanhemmat asettavat ensisijaiseksi vaihtoehdoksi pohtiessaan lastensa koulutusvaihtoehtoja. Tämän ansiosta koulumme on kehittynyt monikulttuuriseksi, ja siellä vallitsee aidosti kansainvälinen ilmapiiri.
Queen Ethelburga’s –collegen monia eri kansallisuuksia edustavien oppilaiden vanhempiin kuuluu kansainvälisiä liikemiehiä, diplomaatteja, kuninkaallisten perheiden jäseniä, poliitikkoja, asianajajia, lääkäreitä, mielipidejohtajia, YK:n virkailijoita sekä korkea-arvoisia valtion virkamiehiä ja sotilaita. Lasten välille syntyy elinikäisiä ystävyyssuhteita, joista on heille myöhemmin elämässä valtavasti hyötyä.
Oppilaan ikä ja lukuvuosi |
Lukuvuosi |
Oppilaan ikä |
Opinto-/ tutkintosuunnitelma |
1. lukuvuosi |
5/6 vuotta |
|
2. lukuvuosi |
6/7 vuotta |
1. avaintason (KS1) kokeet |
3. lukuvuosi |
7/8 vuotta |
|
4. lukuvuosi |
8/9 vuotta |
|
5. lukuvuosi |
9/10 vuotta |
|
6. lukuvuosi |
10/11 vuotta |
2. avaintason (KS2) kokeet |
7. lukuvuosi |
11/12 vuotta |
|
8. lukuvuosi |
12/13 vuotta |
|
9. lukuvuosi |
13/14 vuotta |
|
10. lukuvuosi |
14/15 vuotta |
Oppivelvollisuuskoulun (GCSE) tutkintovaatimukset |
11. lukuvuosi |
15/16 vuotta |
12. lukuvuosi |
16/17 vuotta |
Lukio (A-level) |
13. lukuvuosi |
17/18 vuotta |