Valmistava osasto
Ensimmäiset kouluvuodet ovat suurten keksintöjen aikaa. Lapsilla on sammumaton tiedonjano, ja junior-osastomme vastaa siihen hyvin rakennetulla, lasten mielikuvitusta ruokkivalla opetusohjelmalla.
Akateeminen opetus muodostuu tässä vaiheessa kahdesta pääosasta. Yhtäältä annamme lapsille valmiudet oppia asioita sekä tutkia ja kehitellä ideoita; toisaalta annamme heille myös perusteelliset tekniset valmiudet.
Ensimmäisen valmistavan kouluvaiheen aikana lapset hyötyvät eniten yhteisestä luokkaopetuksesta. Tällöin heidän välilleen syntyy kiinteä side ja turvallisuuden tunnetta vahvistava luokkahenki. Samalla luokan opettaja pystyy muodostamaan varsin tarkan kuvan kunkin oppilaan kyvyistä ja kiinnostuksen kohteista; näin opettaja voi reagoida nopeasti mahdollisesti esiintyviin ongelmiin. Luokkakoot ovat pieniä.
Annamme jokaiselle oppilaallemme perusteelliset tiedot kansallisen opetussuunnitelman (National Curriculum) mukaisissa oppiaineissa, mutta samalla me annamme heille myös erityisiä virikkeitä niissä aineissa, joihin heidän henkilökohtainen kiinnostuksensa ja muut taipumuksensa eniten antavat viitteitä.
Lapset saavuttavat koulussamme erittäin korkean ranskankielen taitotason. Kutakin lasta kannustetaan kehittämään omia kykyjään ja tavoittelemaan mahdollisimman korkeaa tasoa tietoaineissa. Onnistuneiden töiden asettaminen näytteille luokkahuoneisiin vahvistaa oppilaiden itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin.
Junior-osastollamme on käytössään uusinta tekniikkaa edustavat Pentium-tietokoneet, joihin on asennettu viimeisimmät ohjelmistoversiot. Lapset tottuvat käyttämään tietokoneita opintojensa alusta lähtien sekä opettelun kohteena että muun oppimisen apuvälineenä.
Luokkahuonetyöskentelyä täydennetään opintomatkoilla ja kenttätyöllä, joka voi olla yksinkertainen luontoretki kampusalueella tai vierailu jossain erityisessä kohteessa koulun ulkopuolella. Joka kevät kaikki yli kymmenen vuoden ikäiset oppilaat suorittavat osana ympäristöopintojaan erityisen pitempikestoisen opintomatkan.
Tietoaineiden oppimistulokset ovat merkittävästi keskimääräistä parempia
Tarjoamme oppilaillemme monipuoliset mahdollisuudet harrastaa teatteria ja musiikkia - mainitaksemme kaksi taidemuotoa, joiden harrastamista kannustamme, koska ne vahvistavat oppilaiden itseluottamusta ja ilmaisukykyä. Lisäksi ne auttavat heitä laajentamaan näkemystään asioista yleensä.
Järjestämme säännöllisesti konsertteja ja teatterinäytöksiä oppilaiden vanhemmille, ja monet oppilaamme liittyvät koulun kuoroon tai orkesteriin.
11 vuoden iässä lapset jättävät Junior-osaston ja siirtyvät Queen Ethelburga’s -collegen Senior-osastolle, jossa he suorittavat kouluopintonsa loppuun. Junior-osastomme opettajat ovat päteviä esikoulutuksen ammattilaisia, ja he ovat sitoutuneet luomaan oppilaille onnellisen ja kannustavan ilmapiirin, jossa kaikki oppilaat voivat menestyä.
Olemme vakuuttuneita, että kaikki lapset voivat menestyä, jos heille vain tarjotaan oikeanlainen oppimisympäristö ja annetaan riittävästi kannustusta. Lasten edistyessä opinnoissaan heille aletaan antaa erikoistumisopintoja eri oppiaineissa.
Opettajamme ovat aidosti innostuneita opettamistaan aineista ja heidän laatimansa oppitunnit tarjoavat oppilaille virikkeitä hauskalla tavalla, mikä mahdollistaa ainesisältöjen ulottamisen huomattavasti pakollisia opintovaatimuksia laajemmiksi.
Jokaisesta lukukaudesta laaditaan täydellinen, yksityiskohtainen selvitys, minkä lisäksi oppilaiden vanhemmat voivat myös säännöllisesti keskustella opettajien kanssa henkilökohtaisesti lastensa edistymisestä.